Kyllä isä osaa -elokuva

Tänään kerron teille mielipiteeni Kyllä isä osaa-elokuvasta. Onko se hyvä? Kannattaako se katsoa? No, se selviää kaiketi tässä. Toki ihmisiä on erilaisia ja toisille riittää pelkkä nostalgia. Oho, kerroinko jo liikaa?

Mä en ole nyt ihan varma siitä, että tuleeko tästä tarpeeksi pitkä blogimerkintä ollakseen kunnon blogimerkintä, mutta en sitten toisaalta tiedä sitäkään, että jääkö tämä tarpeeksi lyhyeksi ollakseen semmoinen nopea päräytys. Lähdetään kuitenkin liikkeelle sillä olettamuksella, että tästä tulee tarpeeksi pitkä.


Me käytiin tossa jokunen aika sitten katsomassa Kyllä isä osaa -elokuva, koska pitihän se nyt nähdä. Mehän ollaan tunnetusti 90-luvun sarjojen suurkuluttajia. Tai siis oltaisiin, jos kerettäisiin. Ei meillä nyt ole toistaiseksi noin neljään viimeiseen vuoteen ollut aikaa katsoa oikein mitään silleen ajatuksella.

Ajattelin tänään vähän avata ajatuksiani kuitenkin tuosta kyseisestä elokuvasta.

Mä kirjottelin tänne blogiin vuonna 2017 tämmösen jutun kuin Kotimaisia tv-sarjojako? Mä olin ihan varma, että olen kirjoittanut sen paremmin ja pidemmin, mutta se näyttikin olevan aika tynkä. Sitten huomasin, että olen kirjoittanut samaisesta aiheesta jotain aikaisemmassakin ajankohdassa, vuonna 2015, merkinnässä Tv sitä, tv tätä. Lyhyesti näiden merkintöjen sisältö kertoo aikalailla siitä, että mä tykkään 90-luvun tv-ohjelmista ja nykyään ei osata tehdä kunnon tv-ohjelmia.

Olin tuossa ensimmäisessä merkinnässä myös esittänyt pyynnön siitä, että noita vanhoja kunnon 90-luvun tv-sarjoja voitaisiin alkaa jatkamaan. Uusia kausia vanhoihin kunnon sarjoihin! Juurikin siis niin, että mitä niille 90-luvun sarjojen perheille kuuluisi nykypäivänä? Nykyään kun ei osata kirjoittaa hyviä sarjoja, joissa keskiössä olisi joku kiva perhe, jonka edesottamuksia olisi kiva seurata.

Kyllä isä osaa-elokuvahan siis on juurikin sitä mitä olen pitkään toivonut. Onhan se ehkä yksi parhaista sarjoista ikinä.


Seuraavaksi onkin vuorossa varmasti semmoisiakin asioita, jotka voi mahdollisesti pilata elokuva-nautinnon jos ei ole kyseistä elokuvaa nähnyt. Suosittelenkin siis katsomaan elokuvan ensin jos pelkää pieniä spoilereita. Yritän välttää kertomasta juonta yhtään, mutta varmasti tässä voi paljastua jotain mitä ei haluaisi lukea ennen elokuvan näkemistä.

Ikäähän kaikille on luonnollisesti tullut lisää tässä noin kolmessakymmenessä vuodessa, mutta sama koheltaminen oli edelleen läsnä. Ja kun sanon sama koheltaminen niin tarkoitan sitä. Elokuvaan ei oltu oikein tuotu mitään uusia koheltamisia vaan elokuvassa lainattiin hyvin paljon jo sarjassa nähtyjä asioita. Se oli sikäli aika harmi, koska vaikka tarina jatkui niin tarina ei kuitenkaan kai jatkunut. Vähän erilaisia teemoja olisi kaivattu minun mielestäni. Pieni spoileri: sarjassa perhe jää taas kerran lukitun oven taakse ja myös kauan kaavailtu reissu menee mönkään muuttujien takia. Tokihan se siis on varmasti elokuvallisesti uusille katsojille hyvä, mutta ainakin minä sarjan vanhana fanina vähän petyin saman kierrättämiseen.

Hahmoista mun täytyy sanoa seuraavaa: Sarjan isä ja äiti on siis edelleen tosi toimivia hahmoja. Niiden kohellus toimii todella hyvin yhteen ja sitä on tosi kiva katsoa. Vaan mitä on tapahtunut Jussille ja Jonnalle? Toisinaan tuntui, että Jonnan hahmo oli vaan tyhjään tuijottaja ja muutenkin se hahmo tuntui muuttuneen tosi paljon. Tokihan sen siis ymmärtää, koska Jonna ei ole enää lapsi ja elämä ei ole enää teini-iän kanssa taistelua. Sitten on tapaus Jussi, jonka paluuseen mä olen todella pettynyt. Se ei tuonut elokuvaan mitään. Olihan se siis kiva nähdä Jussikin pitkästä aikaa ja varttuneena, mutta se hahmo oli hyvin turha elokuvan kannalta. Se tuli mukaan aika loppupuolella muistaakseni, mutta ei tuonut mukanaan oikeestaan mitään. Mukaan oltiin myös kirjoitettu uusi hahmo, Jonnan lapsi, nimeltään Junnu. Alkuajatukset oli, että se tarjoaa sen koheltamisen mitä Jussi ja Jonna tarjoili siinä alkuperäisessä sarjassa. Mutta ei, ei se tuonut sitä semmoista samallaista fiilistä. Sillä oli ihan oma meininkinsä, eikä se ollut mitään verrattuna tv-sarjaan.

Näyttelijöiden suoritus oli mun mielestä aika monella vähän kehnohkoa. Kuten sanoin niin esim. Jonna oli jotenkin poissaolevan oloinen ja perheen äiti oli toisinaan jotenkin myös hieman pihalla, vaikka ei hahmo siitä kuitenkaan pilalle mennyt. Jussi oli myös aika tönkkö, mutta se nyt ei tosiaan tuonutkaan elokuvaan mitään arvoa. Jotenkin siis se semmonen luonteva lennokkuus mitä sarjassa oli esillä oli tästä elokuvasta poissa. Monet kohdat tuntui omaan korvaan vaan vuorosanojen lukemiselta. Mihin on hävitetty hahmojen sielu, sitä minä vain kysyn? Tokikin sarjan päähahmojen päähahmo, eli perheen isä, oli elokuvan paras suoritus. Sen hahmon kohellusta olisi halunnut nähdä siinä elokuvassa paljon enemmänkin.

Tavallaan kai kuitenkin tykkäsin elokuvasta, mutta täytyy sanoa sen verran, että tv-sarjana tämä olisi ollut niin paljon parempi. Elokuva kun on puolitoistatuntinen niin sitä on ollut pakko venyttää turhilla kohtauksilla, jotka tosiaan tuntuikin vaan venyttämiseltä. Tohon alkuperäisen sarjan luonteeseen kuului semmoinen nopeatahtisuus, joka jäi nyt aikalailla pois. Toki niitäkin kohtauksia oli, mutta sitten se nopeatahtisuus täytyi korvata jossain kohtaa jollain todella pitkästyttävällä tavaralla.

Miettikääs nyt sitä, että sarjan jaksot oli noin 30 minuutin mittaisia. Toi elokuva oli nyt käytännössä yksi 30 minuuttinen jakso, mutta venytettynä 3 kertaa pidemmäksi. Tottakai sieltä puuttuu nopeatahtisuus ja lennokkuus.

Mä jäin kuitenkin kaipaamaan lisää. Nämä hahmot oli osa mun lapsuutta, mun nuoruutta ja on ollut mukana monesti myös aikuisiällä. Sarja on katsottu lukuisia kertoja alusta loppuun, eikä siihen ole vieläkään kyllästynyt. Olisiko siis mahdollista tehdä niin, että hahmot palautettaisiin takaisin tv-sarjaan ja jatkettaisiin siitä? Toista elokuvaa älkää tehkö, mutta tuokaa nämä hahmot takaisin sellaisina kun niiden kuuluu olla! Mä tiedän, että se on mahdollista, mutta tässä varmaan ajatellaan taas vaan rahaa.

Koska muka on tehty tv-sarjaan perustuva elokuva, joka olisi ollut oikeasti hyvä? No, okei, Luottomies-elokuva oli ihan viihdyttävä ja sitten toi Syke-sarjaan perustuva Särkynyt sydän oli myös ihan katsottava. Ensimmäinen Syke-elokuva oli huono, koska niillä hahmoilla ei ollut siinä oikein luonnetta ja se oli vain sarjalla rahastamista.


Suosittelenko sitten elokuvan katsomista? No, siis kyllähän sen kertaalleen voi katsoa. Se on aika ikävästi sanottu, koska sarjan pystyy katsomaan uudelleen ja uudelleen vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin. Elokuvaa mä tuskin tulen enää koskaan katsomaan, koska se on nyt nähty ja todettu aika turhaksi. Ei edes nostalgia-arvo sitä pelastanut kuitenkaan.

Jos vielä joskus vastaatte mun toiveisiini niin älkää, siis ihan oikeesti älkää, tuoko noita vanhoja kunnon täydellisiä sarjoja elokuvina takaisin. Tehkää niitä sarjoja, vaikka niistä ei ehkä lipputuloja saakaan. Miettikää nyt miten kiva olisi nähdä vielä edes yksi kausi Blondi tuli taloon- tai Ihmeidentekijät-sarjaa? Mutta miten pahasti nekin voisi mennä pieleen elokuvamuodossa..

No, tämä oli tämmöinen. 

Terveisin,
Vesa-Matti

Työnhausta ja lumisateesta

Tässä kirjoituksessa jaan omia kokemuksiani työnhakuprosessista, pohdin ajatuksiani työkkärin tapaamisesta ja siihen liittyvistä tunteista sekä taloudellisista haasteista. Käsittelen myös lumisen sään aiheuttamaa turhautumista.

No, mä en nyt ole oikein osannut pysyä siinä julkaisutahdissa mitä yritin jossain vaiheessa lupailla. Kerran viikossa ei kuulosta pahalta, eikä se sitä varmasti olisikaan, mutta edelleen mun on vedottava siihen mun hurahtamiseen. Silloin kun lupasin kerran viikossa blogin niin olin taas hetkellisesti hurahtanut tähän blogin kirjoittamiseen. Sen jälkeen on tullut yks jos toinenkin hurahdus, joista viimeisimpänä tommoinen videopeli kuin Supermarket Simulator. Olen siis tässä tuhlannut aikaani rakentelemalla turhanpäiväistä kauppaa. Nyt kun se peli on toistaiseksi alkanut vaikuttamaan pelkältä saman toistolta, eikä mitään lisäsisältöä ole tullut, niin mun hurahdus sitä kohtaan alkaa olemaan tältä erää tässä.

Ajattelin siispä nyt tulla hieman kirjoittelemaan. Mitä? En tiedä vielä. Ehkä ihan vaan kuulumisia, koska niitä nyt on aika ajoin kiva kirjoitella.


Aloitetaan vaikka sillä, että mä kävin työkkärissä sovitussa tapaamisessa. Sain siis sellaisen kutsun, jossa mainittiin kuntouttava työtoiminta, joten tottakai mun ennakko-odotukset oli semmoiset, että mut ohjataan nyt johonkin kuntouttavaan työtoimintaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, koska en kuulema tarvitse sellaista palvelua juuri nyt. Enkä mä kai tavallaan tarvitsekaan, mutta jotain mä tarvitsen.

Mä taisin tän vuoden alussa taas kerran mainita sen, että tämä vuosi voisi olla se kun minä pääsen ihan oikeesti töihin. Mun työkokemus ei ole todellakaan 34-vuotiaan tasalla, ei siis mitenkään päin. Se tottakai vaikeuttaa työn saamista, mutta en mä usko sen tyystin mahdotonta olevan. Sanoinkin siellä työkkärin tapaamisessa, että mä ihan aikuisten oikeesti tahtoisin jo jotain tekemistä. Siksi sieltä ehdotettiinkin, että muhun ottaa yhteyttä joku sihteeri jostain, jolla on enemmän aseita käytettävänä kuin mulla itselläni. Puhuttiin jostain työharjoittelusta, palkkatuesta ja tämmösistä. Sihteeri ei ole vielä ottanut muhun yhteyttä, mutta sitä tässä odotellaan.

Alustavasti siis ajateltiin, että mun työllistyminen osuisi mahdollisesti tuonne elokuuhun, koska Miiokin saa silloin päiväkotipaikan. Se olisi kovin ideaalia. Mä olen ihan valmis lähtemään työharjoitteluun tai mihin vaan missä saisin – kuten työkkäritäti sanoi – "oven jalan väliin". Tokihan se itsekin sille sitten naurahti ja korjasi, että tottakai siis jalka oven väliin.

Mä en vaan tiedä, että mitä se työ sitten olisi. Mä olen valmis käytännössä mihin vaan, mutta varastolle mua ei kyllä saa mikään tai kukaan. Se on ehkä se mihin työllistyisi kaikista helpoiten, mutta se ei ole mun paikkani. Ja voin sanoa sen sillä, että olen sitä logistiikkaa ihan koulussa opiskellut ja todennut, että ei todellakaan mun paikkani.

Puhuttiin siellä työkkärissä myös mun aikaisemmista koulutuksista. Niitä mä olen miettinyt itsekin toisinaan, että miksi piti tuhlata niin paljon aikaa niihin? Multa löytyy siis tosiaan puualan perustutkinto, joka on mennyt siis täysin hukkaan mun kohdallani. Mua ei kiinnosta mitkään isot puufirmat, eikä semmoista puutyötä ole tarjolla mikä mua kiinnostaisi. Jos jostain löytyisi töitä kunnostajana tai jotain semmosta pikkunäpertelyä niin joo, mutta isot koneet ja isot työhallit ei mua yhtään houkuta. Sanottakoon, että mä hieman pelkään niitä työkoneita mitä puutöissä yleensä käytetään. Sitten multa löytyy tosiaan pintakäsittelyalan perustutkinto, mutta sille alalle on liki mahdoton työllistyä jos ei ole ajokorttia ja mulla ei ajokorttia ole. Eikä tavallaan kai kiinnostustakaan koko alalle enää, koska raksalle mä en myöskään halua. Pari työharjoittelua raksoilla ton opiskelun aikana ja mua ei kiinnostanut melkein opiskella koko alaa enää edes loppuun. Sanotaan näin, että tommoset rakennustyömaat ei kaipaa mua enkä minä kaipaa niitä. Olen ihmisenä vääränlainen sinne.

Sitten multa löytyy toi pätkä tota kokkipuolta, hyvin lyhyt pätkä kylläkin, mutta mua ei oikein inspiroi sekään enää. Kokkiala oli kiinnostava niin pitkään kunnes kuulin juttuja siitä työstä. Työajat, työtahti tai mikään ei ilmeisesti kohtaa palkan kanssa. Ja se pätkä mitä Hesburgerissa tein niin oli kyllä aivan takapuolesta. Jos olisin saanut jäädä siihen burgerien paistoon ja voinut laittaa siten aivot narikkaan niin joo, ihan hauskaa hommaa. Tän ikäinen ei sinne vaan enää sovi, koska työkavereiden kanssa ei löytynyt mitään yhteistä puheenaihetta. PizzaBuffan puoli oli jees, jos vain oli joku joka hoiti kassaa ja itse sai keskittyä täysin vaan siihen pizzanpaistamiseen. Se oli ihan täydellistä "aivot: ei läsnä"-työtä. Pyöritä taikina, täytä pizza, paista pizza, toista.

Miten sitten toi talonmiehen paikka tuolla Riihimäen nuorisoteatterilla? No, talonmiehen hommia voisin vielä tehdä jos työnkuva on tarpeeksi selkeä. Tuolla se ei ollut. Ja siis tottakai mä ymmärrän sen, koska kyseessä oli kuitenkin teatteri. Mun päätehtäväni oli siivota ja huoltaa, kuten varmaan nimikkeestä talonmies voi päätellä. Mulla piti olla vain yksi pomo, jolle vastaan tekemisistäni. Mua vaan pomotettiin toisestakin suunnasta ja sit mulla usein meni puurot ja vellit sekaisin. Mä tykkäsin siitä, että sain itse määritellä omat työaikani aika vapaasti ja olinkin töissä aika usein silloin kun siellä ei muita oikein ollut. Mahdollisimman aamulla, jotta sain tehdä työt, joihin minut oli palkattu. Sitten kun sinne tuli muita työntekijöitä niin yleensä mua alettiin juoksuttamaan sinne-tänne-tonne. Tää ajoi sitten semmoiseen tilanteeseen, että mä sain muutamat valitukset pomolta kun paikat ei olleet tarpeeksi puhtaana. Ja yleensä se joka juoksutti mua kaikista eniten oli myös se, joka valitti pomolle siitä, että paikat ei ole tarpeeksi puhtaita. Mulla kun on mun miellyttämisentarve niin sen takia mä oikeestaan suostuin kaikkeen siihen pompotukseen, nyt jos voisin valita toisin niin keskittyisin vaan siihen mistä mulle palkka maksettiin. Pahimmillaan se oli siis sitä, että mun siivous tultiin keskeyttämään ja sanomaan, että mun pitäisi olla tuolla tai tuolla tekemässä sitä tai tätä. Sitten mä aika usein keräsin siivouskamppeet kasaan ja lähdin sinne tai tonne tekemään sitä tai tätä. Sitten hetken päästä joku ilmoittaa, että tuolla on paikat törkyisessä kunnossa, että menepä tekemään työsi. Sitten palaan tekemään sitä mitä alunperin olin tekemässä ja sitten yhtäkkiä taas sanotaan, että miten sä taas olet siinä, että sähän jo kerran menit tuonne tai sinne tekemään sitä tai tätä.. Se oli aika rankkaa. Mä muistan, että jossain vaiheessa – vaikka työpätkä hyvin lyhyt olikin – olin burnoutin partaalla. Tein mä niin tai näin niin tein väärin. Onneksi se jossain kohtaa helpotti, kun sieltä ainakin yksi toinen paloi loppuun ja se pahin juoksutus mun kohdalla loppui siihen.

Se mikä mua tällä hetkellä kaikista eniten kiinnostaisi olisi työt jollain tavalla tietokoneiden parissa. En siis tietokoneita osaa kasata tai mitään, mutta muutoin olen mielestäni kovin kätevä näiden laitteiden kanssa. Tykkään opiskella koodeja, tykkään tehdä grafiikkaa, tykkään kirjoittaa ja osaan käyttää kaikenlaisia ohjelmia. Mä en vaan tiedä, että riittääkö se? Opiskelin sen yhden pätkän sitä verkkosivutuotantoa, joka vaikutti siis todella mielenkiintoiselta, mutta ei mulle kertynyt sieltä semmoista itseluottamusta, että olisin valmis hyppäämään tekemään verkkosivuja jonnekin. Olisin halunnut jatkaa sitä koulutusta tosiaan, mutta siinähän sitten kävi niin, että en ollut tarpeeksi pätevä saamaan koulupaikkaa. Tai siis, että muut hakijat oli muka pätevämpiä. Mä olen aika varma kuitenkin, että mikä tahansa työ tietokoneella olisi mulle todella sopiva. Mä olen nopea oppimaan kaikenlaisia ohjelmia, joten mun kouluttamiseni ei varmasti olisi vaikeaa tälle alalle. Mutta kuten sanottu, vaikka mä pidän itseäni hyvänä tietokoneiden kanssa ja nopeana oppijana, niin mun itseluottamus ei ole tarpeeksi korkealla kuitenkaan. Nykypäivänä jo 12-vuotiaat koodaa, piirtää ja kirjoittaa paremmin kun minä.

Takaisin siihen työkkärireissuun, koska sieltä on vielä ainakin vielä yksi asia. Kaikki, jotka on tässä nyt joutuneet tämmöiseen työttömän työnhakijan tilanteeseen tietää, että työnhakuvelvoite osaa olla kerrassaan ärsyttävä asia. Menet selaamaan avoimia työpaikkoja ja toteat, että siellä ei ole yhtään paikkaa, joka sinua kiinnostaisi. Mutta mitä tämä työnhakuvelvoite pakottaa sinut tekemään on se, että sinä haet silti neljää työpaikkaa. Mä olen vaan toisinaan miettinyt, että ketä tämmöinen palvelee? Mä olen ihan varma, että työnhakijat tästä ahdistuu entisestään ja työnantajat turhautuu siihen roskapostin määrään. Mä sanoin tuolla tapaamisessa, että mä olen löytänyt kuukaudessa ehkä maksimissaan 2 mielenkiintoista paikkaa, jotka voisi olla millään tavalla kiinnostavia, mutta sitten mun on täytynyt siihen päälle vielä vääntää kaksi väkinäistä hakemusta. Tiedättekö mitä tämä työkkäritäti sitten minulle ehdotti? No, sitä tietenkin, että mulla se haettavien työpaikkojen määrä laskettiin kahteen! Huh. Mua on aina ahdistanut laittaa työhakemuksia vaan sen takia, että on pakko laittaa, joten nyt se on ehkä loppu. Toivottavasti jatkossa löytyy vielä edes se kaksi kiinnostavaa paikkaa, jotta ei tarvitse tästä aiheesta enää missään itkeä.


Mä voin tässä vielä kertoa sen verran, että en mä ole missään vaiheessa nauttinut tuilla elämisestä. Vapaa-aika on toki ollut ihan jees, mutta siihen se sitten jääkin. Mä en ole saanut kun työttömyyskorvausta (vai -etuutta?). Lapsikorotukset siihen päälle tokikin. Se oli 1.4. asti semmoinen summa kuukaudessa kuin noin 700 euroa. Opintolainan, ruokatilille siirtämisen ja laskujen jälkeen siitä ei ole jäänyt mitenkään kamalasti semmoista omaa rahaa – eikä varmasti kuuluisikaan. Varsinkaan, jos on sattunut tulemaan vesi- tai sähkölasku. Säästöön ei kuukaudessa euroakaan, ei mitenkään.

Vaikka en politiikasta olekaan mitenkään kiinnostunut, niin nyt kerrankin on semmoinen olo, että tekisi mieleni mennä vääntämään muutama poliitikko semmoiseen solmuun, että ei toista. Ne epelit meni ja otti nyt lapsiperheiltä rahaa pois. Jos ei aikaisemmin ollut ihan mahdottoman tiukkaa niin nyt tulee kyllä olemaan, koska nämä leikkaukset vie mun tuista semmosen noin 200 euroa pois. Kelatkaapa elämää semmoisella budjetilla kun 500 € / kk.. Tämä leikkaushan ei siis helpota töihin pääsemistä mitenkään, enkä mä oikein voi tehdä enempää kun mä voin tehdä. Sen takia oli ihan pirun hyvä, että kun työpaikkaa ei omilla kyvyillä ja taidoilla ole siunaantunut, että nyt saan mahdollisesti apua siltä joltain sihteeriltä. Mun hartain toiveeni olisikin, että se todella löytäisi mulle nyt jotain mistä voisin jo hiljalleen alkaa tienaaman rahaa. Paljon rahaa. Olisipa vallan hassua jos joskus onnistuisi siirtämään säästöönkin jotain..

Elokuuhun on kuitenkin vielä aikaa, joten tässä joutuu tommosen nelisen kuukautta vissiin pyörittelemään raha-asioita vähän jotenkin erilailla. En todella tiedä, että miten mulla ikinä riittää rahat kaikkeen siihen mihin ne on ennen just ja just riittäneet.. Onneksi kevät- ja kesäkuukausina sähkölaskut on yleensä himpunverran pienempiä. En tiedä, että miten tuota vettä voisi ruveta säästämään kun taloudessa on kaksi lasta, jotka tykkää niin paljon kylpemisestä ja vesileikeistä.. Ehkä tässä pitää ryhtyä leikkaamaan kaikkien vedenkulutuksesta. Omaa vedenkulutustanihan mun on hyvin vaikea enää leikata, koska se on tällä hetkellä jo hyvin minimalistista.

En tiedä, aika näyttää. 


Vieläköhän mä keksisin jotain, hmm.. Saanko hieman valittaa lumesta? Ai saan? Kiitos. Mä olen vallan ärsyynynyt siitä, että sitä piti tulla vielä lisää! Argh! Me oltiin just saatu meidän oma piha täysin lumettomaksi, oltiin saatu trampoliini paikalleen ja terassikalusteet terassille.. Ja sitten PLÄTS. Kaikki pilalla. Kaikki täysin pilalla. Motivaatio kaikkea kohtaan meni. Mielenterveys pakeni. Elämänlaatu huononi. Mä kerkesin jo takapihalla ihastelemaan kevään ensimmäisiä maasta puskevia kukkia.. Oli ihanan vihreää, vaikka olikin oikeestaan ruskeaa, mutta silti ihanan vihreää. Terassilla piti ottaa ulkotakkia pois päältä kun alkoi olemaan kuuma.. Ja se hemmetin lumi sitten tuli ja pilasi kaiken! Kaiken! Mä olin jo suunnitellut kevään ensimmäistä pyöräilyä, mulla olisi ollut innostusta lähteä ihan vaan kävelemäänkin, mutta ei enää! Tuo valkoinen möhnä tuolla maassa, joka kuvottaa mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, on kyllä.. Kauhea kun tekisi vallan mieli kiroilla. 

Ja mitä lupaa sääennustus? "Huomenna lämmintä. Eipäs ollutkaan, oho, lumisadetta. No, ylihuomenna lämpenee varmasti. Eiku oho, hupsista, lumisadettahan sieltä on tulossa. No sitten varmasti jo lämpenee.. No ei lämpenekään, lunta tulee ja pakkasta. No, mutta ensiviikolla on varmasti jo lämmintä! Tai no, kun tarkemmin katson niin lumisadetta."

Mä en jaksa. Ilmastonmuutos missä sinä viivyt? No ei, ei noin saisi sanoa edes vitsillä. Talvet on vaan niin hemmetin turhauttavan pitkiä. Mulle riittäisi se, että olisi talvi vaikka ihan vaan marras-, joulu- ja tammikuu. Lumi rajoittuisi vain noille kuukausille ja mieluiten niin, että se lumisade alkaisi marraskuun puolivälissä, joulukuu voisi olla runsasluminenkin ja kaikki lumi sulaisi pois tammikuun puolivälissä. Eikä ainuttakaan takatalvea, ei ainuttakaan! Kuulitteko? Ei ainuttakaan takatalvea.

Mä vaan niin haluaisin jo nähdä luonnon heräävän talviuniltaan.. Mä kerkesin tosiaan ihastelemaan jo silmuja puissa ja niitä maasta puskevia ensimmäisiä kukkia.. Pyllähdin niin pahasti kun se matto revittiin jalkojen alta väkivaltaisesti.


Onkohan mulla vielä jotain kirjoitettavaa, hmm.. Eikai? Ehkä sen verran vielä, että mä en edelleenkään sitten osaa sanoa siitä julkaisutahdista, että tuleeko se olemaan kuinka pitävä. Kerran viikkoon jos vaan saisin jotenkin sen aikaan niin se olisi ihan kiva, mutta kuten on voitu huomata niin ei sekään ole niin helppoa. Teen parhaani, mutta luvata en enää uskalla.

No, ehkäpä tämä oli tällä kertaa tässä. Kiitos jos luitte, jättäkää ihmeessä kommenttia ja seuratkaa mua Facebookissa, koska siellä mä sitten aina kerron kun olen jotain uutta kirjoittanut.

Terveisin,
Vesa-Matti

Pätkäpaaston ensimmäinen kuukausi

Pätkäpaastoan ja nyt pätkäpaasaan. Olipas hauska. No, tässä merkinnässä viisi keskeisintä asiaa ovat kai päiväkirjan pitämisen tärkeys, herkkupäivien suunnittelu ja niiden vaatima maltti, poikkeuksellisten tilanteiden vaativa jousto, ruokarytmin tärkeys ja se, että pätkäpaaston tulokset voivat näkyä vähitellen – vai kuvittelenko vain? Kaivelen mun pöytälaatikkoon päätyneitä päiväkirjamerkintöjä menneeltä kuukaudelta ja kommentoin niitä tässä hetkessä.

Mulla on tässä hetki aikaa alotella tätä merkintää. Innostuin tossa hieman siivoomaan kun Miio meni päiväunille. Pari tuntia siinä meni, että sain lattiat siivottua ja jotain semmosta pientä siinä sivussa. Yleensä meillä siivotaan vaan siivouspäivänä, mutta kun sitä ei taas ole merkattu mihinkään niin ajattelin hieman korvata viime siivouspäivästä luistamistani. Mä haluaisin, että se siivouspäivä on ennalta sovittu, jotta osaan asennoitua oikein. Jos ei ole sovittu mitään ja Eira täällä siivoilee jo mun herättyäni niin mua rupeaa lähinnä vaan ärsyttämään se, enkä sitten osaa tarttua siihen semmosella oikealla asenteella. Viimeksi Eira lähinnä siivosi ja minä pidin Miion poissa jaloista, mutta tärkeä tehtävä se on toisaalta sekin. Huomasin kuitenkin Eiran tuohtumuksen kun se Maxin haettuaan tokaisi pojalle, että "älä sotke kun äiti on täällä tänään siivonnut." No, nyt olen tehnyt tämän viikon viikkosiivouksen tyystin yksin, joten tasoissa ollaan, kai.

Mutta nyt ei puhutakaan siitä vaan nyt olisi aika käydä käsiksi noihin mun, hmm, päiväkirjamerkintöihin. Olen siis pitänyt kirjaa vähän tuntemuksistani tämän pätkäpaaston alkutaipaleen kanssa, koska kirjoittaessani vaikeat ja hyvät hetket ylös pystyn pysymään paremmin asioiden yläpuolella. Jos niitä ei missään olisi ja antaisin vaan mennä, niin tämä voisi olla aikamoinen soppa.

Tosiaan, paluu pätkäpaastoon tapahtui 12. helmikuuta 2024, jonka jälkeen mä olen pitänyt pöytälaatikossa tätä tämmöistä päiväkirjaa, josta tulen nyt tänne kirjoittamaan jotain. Tai ehkä vaan kopioin ton kaiken tänne, mutta luen sen itsekin uudelleen tässä hetkessä, jotta pystyn taas kiipeämään paremmin sinne tilanteen päälle. Tällä hetkellä ei ole kyllä mitään ongelmaa paastoilujen suhteen, joten tälle ei tavallaan olisi tarvetta, mutta onhan tämä nyt kiva käydä läpi ja katsoa, että mistä ollaan tultu ja mihin. Ehkä tämä herättää uutta motivaatiota, jotta voin lähteä kohti uusia seikkailuja. Kuka tietää?


14.2.2024: Toisena päivänä huomasin jo sen, että mahassa ei ole semmoinen epämukava pömpöttävä olo. Ei sitä oloa ole sillein arjessa ihan jatkuvasti huomannut muutenkaan, mutta nyt kun se on poissa niin on tajunnut, että on jatkuvasti ollut hitusen epämukava olo. Kaksi ensimmäistä päivää on mennyt todella helposti, mitään ylitsepääsemättömän pahaa nälkää ei ole ollut. Ensimmäisenä iltana mä nukahdin samantien kun menin sänkyyn, mutta toisena yönä ollessani hereillä huomasin, että yösyöminen hiipii mieleen monta kertaa. Olin päivän aikana juonut päälle 3 litraa vettä ja sen vuoksi piti sitten vessassa juosta alkuyöstä useaan otteeseen. Aina kun ohitin keittiön niin mietin, että voisin hakea jääkaapista yhden leivänpäälisen tai nakin.. Mä en oo välttämättä edes tajunnut miten syvällä olen tän syömiseni kanssa ollut.

Nakkipaketit on kyllä paholaisen keksintö ihmiselle, jolla on taipumusta syödä yli ymmärryksen. Siellä se on avoimena ja sieltä on helppo ottaa ohikulkiessaan yksi tai kaksi nakkia, vaikka ei tarvitsisikaan. Voi olla, että meidän jääkaappiin ei enää nakkipakettia osteta, ellei siitä valmisteta jotain tiettyä ruokaa. Oon yrittänyt miettiä omaa nakkienkulutustani ja voi olla, että niitä on aikaisemmin mennyt lähelle 900g / viikko. Meillä on melkein aina ollut Popsin Iso Viitonen jääkaapissa ja yleensä mä olen sen itsekseni viikossa tuhonnut. Se on noin 2232 kilokaloria ja 180 g rasvaa viikossa, jota mä en todellakaan tarvitse.

Kyllä, tämä alku aina innostaa tutkimaan ravitoarvoja. Tutkin vähän, että mitä kannattaa ja mitä ei kannata laittaa suuhunsa, jotta saa vatsansa helposti täyteen ja pysymään täynnä. Vaikka ruoka-aikana saisi syödä mitä haluaa – kunhan vain muistaa pitää paaston – niin on se silti hyvä alussa karsia semmoisia pois mitä ei tarvitse.

Kommentti näin jälkikäteen: Nakkipakettien ostaminen on vähentynyt huomattavasti. Nakkia ei ole kokoaika saatavilla jääkaapissa ja kerran on nyt ehkä ostettu kun niistä on tehty ruokaa. Ravintoarvoja en ole sen hirveämmin tässä enää tutkiskellut, mutta syöminen on jollain tavalla kai fiksumpaa. Ja hei, yösyömisen himot on kadonneet lähes kokonaan! Vaikka täytyy myöntää, että toisinaan kun on syönyt huonosti päivän aikana ja yöllä käy jääkaapista hakemassa maitoa Miiolle, niin silloin saattaa käydä mielessä..

15.2.2024: Mietin paljon liikunnan lisäämistä. En vaan saa aikaan. Olen ilmeisesti laiskistunut niin paljon tässä taas talven aikana, että on melkein mahdotonta tehdä mitään. Pitäisi kuitenkin vain ottaa ja tehdä, koska siitä se sitten taas lähtisi. Yritän kokoaika itselleni aivoissa keksiä tekosyitä, että ei tarvitsisi. "No, odota nyt ensin hetki, että paasto alkaa hieman vaikuttamaan ja muutama kilo putoaa..", "Sä voit ihan hyvin mennä huomenna vasta.. Tai ylihuomenna.." ja "Sä saat ihan tarpeeksi hyötyliikuntaa päivässä kun sä temmellät poikien kanssa, et sä tarvitse siihen alkuun nyt mitään extraa.." Joo, pitäisi lopettaa toi aivojen kuuntelu, koska niillä ei ole tähän nyt mitään järkevää sanottavaa.

Ja kyllä, myös toi sää saa mut ajattelemaan, että "odota nyt ensin kevättä ja rupea sitten tekemään oikein urakalla.." Siinä on vinha perä, mutta ei perää laisinkaan. Liikkua voi ja pitäisikin myös talvella. Talvet on kyllä haastavia aina ollut mun projekteille, joten tämä ei ole mitään uutta. Ei se ole vaikeaa lähteä vaikka ihan vaan kävelemään, mutta kyllä se talvella on. Pitäisi osata pukeutua oikein ja kyllähän tässä näitä tekosyitä riittäisi.

Sen verran vielä tähän hätään, että siis toi mun maha on jotenkin ihan kujalla. Mä selviän paaston yli todella helposti, mutta sitten kun mun on aika syödä niin maha murisee kokoaika. Söin aamupalan 10:20 ja maha murisi jo ehkä 10:30 uudestaan. Söin uudestaan 12:00 ja maha murisi uudestaan jo kello 13:00. Ja tätä tää on tehnyt nyt joka päivä. Ehkä se vaan totuttelee taas uuteen rytmiin? Josko se oli taas tottunut tohon yösyömiseen, että kiukuttelee nyt päivällä. Veden juominen ei sitä vie pois, koska oon tähän mennessä, kello 13:32, juonut jo noin 1,5 litraa vettä.

Kommentti näin jälkikäteen: Liikunta ei ole ikävä kyllä lisääntynyt. Mä olen ihan aikuisten oikeesti laiskistunut tässä talven aikana niin paljon, että mua ei rehellisesti yhtään kiinnosta lähteä kotoota mihinkään liikkumaan. Tavallaan siis kai hieman syrjääntynytkin.. Edelleen vaan odotan parempia kelejä ja muka sitten olisin valmis aktivoitumaan, vaikka tajuan itsekin, että tällä tavalla mä vaan väistelen sitä aloittamista edelleen. On vaan niin vaikeaa, niin vaikeaa. Tämä on ihan puhtaasti omasta motivaatiosta kiinni, tiedän. Sitä ei ole, enkä löydä sitä mistään.

Toisinaan edelleen tuntuu siltä, että päivän ensimmäinen ruokailu tavallaan vaan herättää ruokahalun ja sen jälkeen pitäisi olla syömässä kokoaika. Onneksi olen vastustanut sitä jatkuvaa syömistä ja on päiviä kun mahanmurina ei ole häiriöksi asti. Yleensä jos on pahantuntuinen näläntunne niin juon vaan vettä niin kauan, että muka helpottaa, vaikkakin vain hetkeksi. Yleensä mä vaan sitten elän sen kanssa ja edelleen opettelen tätä uutta rytmiä. Muistin, että tähän pääsisi paljon helpommin sisään.


17.2.2024: Käytiin eilen katsomassa Luottomies -elokuva. Se alkoi kello 18 jälkeen, joka siis tarkoittaa sitä, että mä en voinut elokuvan aikana syödä tai juoda mitään hyvää. Mutta! Mun mielestä se meni hyvin. Vaikka joka puolella elokuvasalia kuului rouskuntaa ja nenään kantautui lähimpien karkkien tuoksut niin ei, minun ei tehnyt edes pahemmin mieli.

Ainut mikä minua siellä ärsytti niin se, että ne on alkanut elokuvateattereissa jo antamaan viereisiä paikkoja ihmisille. Tai siis kun tossa koronan jälkimainingeissa jos varasi paikan elokuvateatteriin niin pystyi olemaan varma siitä, että kukaan ei ihan siihen sun viereen tule. Nyt jouduin istumaan koko elokuvan ajan epämukavasti omalla penkilläni ja selkäni tuli siitä hieman kipeäksi. Höh. Ehkä täytyy vaan jatkossa olla menemättä ensi-iltoihin, kerta ei tahdo ketään ylimääräistä viereensä.

Mutta se siitä. Tänään on lauantai, joka tarkoittaa herkkupäivää! Mä olen jostain syystä odottanut tätä tosi paljon, joka viittaa siihen, että mä olen aika perso herkuttelulle. Käsi ylös yllättyneet! Mä olen koko viikon haaveillut sipseistä ja dipistä. En edes normaalisti ole kermaviilidipin kuluttaja, mutta nyt olen semmoista koko viikon miettinyt. Täytyyköhän tänään ostaa? Illalla, ehkä menee yön puolelle, voisin katsoa Putouksen uuden jakson ja herkutella. Ehkä ottaa muutaman lonkeron? Ai, ai. Tiedättekö kun pitkästä aikaa herkkupäivä tuntuu joltain?

Kommentti näin jälkikäteen: Lauantait tuntuu edelleen mukavilta, ehkä viikon parhaimpia päiviä. Vaikka toi paastoaminen ei tuota ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, niin onhan se nyt mahtavaa palkita itsensä yhtenä iltana viikosta herkuttelemalla jotain hyvää ja vielä jälkeen kello 18! Mä olen kylläkin paljon miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ei joka viikko tarvitsisi herkutella, mutta en ole päässyt sen ajatuksen kanssa vielä kovin pitkälle. Lauantaina vaan herää himot ja silloin on pakko syödä jotain hyvää. Ei välttämättä sipsiä tai karkkia, koska olen kerran juhlistanut lauantaita myös kunnon hunaja wings-annoksella. Miettikää nyt; lapset nukkuu ja saat syödä itsesi itseinhon partaalle ihan yksinäsi. Joo, se ei kuulosta ehkä niin kivalta kun se oikeasti on.


18.2.2024: No, vietin eilen herkkupäivän. Sipsiä, dippiä, karkkia ja siihen päälle vielä hieman lonkeroa. Täytyy sanoa, että ei mulla ole nyt mitenkään onnistunut olo. Heti kun saa höllätä niin otan siitä kaiken irti. Menköön tämä vielä ensimmäisen herkkupäivän piikkiin, mutta ei tämä kyllä näin voi jatkua. No, odotin herkkupäivää tällä kertaa liikaa ja se kostautui sitten kunnon mutustelulla. Vaikka! Mä söin eilen muuten aika kevyesti. Eikö se anna anteeksi vähän? No, antaa se mun omasta mielestä ja sehän se on mikä ratkaisee. Herkkupäivä on herkkupäivä, mutta en mä halua, että siitä jää epäonnistunut olo.

Kommentti näin jälkikäteen: Näitä tämmösiä ihan överi-herkkupäiviä ei ole onneksi tämän ensimmäisen herkkupäivän jälkeen tullut. Ja mä olen myös sen ensimmäisen herkkupäivän kautta tehnyt semmosen päätöksen, että syön lauantaisin yleensäkin kovin kevyesti, jotta saan ottaa ne kalorit sitten herkuista. Vaikka sieltä tulee sitten liikaa sokeria tai liikaa rasvaa. Yksi päivä kuitenkin vain viikosta, jota mieli niin kovasti aina odottaa. Vaikka aikaisemmin sanoin tosta itseinhosta, niin ei se ole kyllä täydellinen totuus, koska mä syön herkkuja kyllä ihan hyvällä omallatunnolla.


21.2.2024: Tuota, tuota.. Eilen käytiin laivalla. Se vaati taas vähän semmoista pätkäpaastoon sopimatonta käytöstä, koska meillä oli varattu aamupala silleen aika aamusta. Siinä 7 aikaan joskus, en muista kellosta mitään kun oli niin aikainen herätys. Sen jälkeen en oikein syönytkään sitten kun vasta kotona ja sekin oli tilattua pizzaa. Tämä tapahtui ehkä 16-17 välillä ja jäikin päivän viimeiseksi ruoaksi. Tänään mä olen taas palannut ruotuun, aloin syömään kello 10 ja aion lopettaa kello 18. Noi tommoset laivareissut ja muut reissut on sitten pätkäpaaston suhteen aina vähän semmosia poikkeuksia, jotka mä itselleni sallin. Tälleen alkuun on hyvä tehdä itsellekin säännöt selväksi, jotta en sitten vaan ala rajoittamaan elämääni pätkäpaaston takia.

Kommentti näin jälkikäteen: Joo, tässä kohtaa mä loin itselleni tämmöisen säännön, että jos tulee normaalista arjesta paljonkin poikkeavia päiviä niin silloin en ole niin jyrkkä pätkäpaaston kanssa. En mä kuitenkaan reissaile päivittäin, en edes viikottain. Tämän kanssa mulla on sitten ollut semmoinen ajatus, että jos arkeen sattuu semmonen päivä, että pitää joustaa, niin otan itseltäni sitten herkkupäivän pois. Tossa kohtaa en niin tehnyt, mutta jatkossa varmaan tulen niin tekemään, jotta tulee onnistuneempi olo. 


28.2.2024: Mulla on mennyt tän pätkäpaaston suhteen hyvin, ei ole tullut mitään retkahduksia yösyömiseen ja muutenkin olen osannut pitää aikataulusta kiinni. Kun syöminen loppuu kello 18 niin syön viimeisen kerran viimeistään 17:55. Sen jälkeen pelkkää vettä. Aamuisin ei yleensä edes ole nälkä, eikä öisinkään ole ollut mitään ylitsepääsemätöntä. Tässä sen huomaa, että se yösyöminen on ollut aina vaan jotain huvikseen syömistä, eli turhaa.

Olenko mä sitten huomannut jotain muutosta? En tavallaan, mutta sitten kai kuitenkin joo. Tänään laitoin päälleni tämmöisen tummanharmaan paidan, joka on siis kylläkin iso, mutta tää kangas on jotain tämmöstä, joka esittelee kyllä kaikki muodot. Oon vältellyt tän paidan käyttämistä, koska en ole kestänyt peilikuvaani tämän kanssa. Äsken vessassa peiliin katsahtaessani huomasin, että se pahin pömpötys vatsanseudulta on hävinnyt. En usko, että puhutaan monistakaan kiloista, mutta semmoinen pöhöttynyt ulkomuoto on kai poistunut tai poistumassa. Tai ehkä vain kuvittelen, en tiedä.

Mua hirveesti kiinnostaisi taas ruveta seuraamaan painoa ja yrittää sitä tiputtamalla tiputtaa, mutta tiedän, että se on sitten vain projekti, joka tulee jossain vaiheessa päättymään. Ehkä mä vielä toistaiseksi ainakin jatkan tällä linjalla, että silmämääräisesti arvioin omaa tilannettani ja seuraan omaa jaksamista.

Kommentti näin jälkikäteen: Hyvin menee pätkäpaaston kanssa edelleen ja edelleen tarkkailen tuloksia vain silmämääräisesti. En tiedä mikä toi ajatus on ollut, että tekisi mieli alkaa taas tekemään tästä tommonen projekti, koska ei sitä ole ton hetken jälkeen enää edes ollut. En ole uskaltanut paljoa kokeilla noita kaapinperukoille unohtuneita vaatteita, mutta ehkä niidenkin aika tulee? Tuota kyseistä harmaata paitaa uskallan nykyään käyttää ihan huoletta, vaikka se edelleenkin muotojani esitteleekin. Alan vain ehkä tottumaan siihen. Tai sitten jotain muutosta on oikeasti tapahtunut ja siedän peilikuvajaistani paremmin. Jaksamista ei ole tullut mitenkään erityisemmin lisää, mutta se johtuu vain ja ainoastaan liikunnan vähäisyydestä.


4.3.2024: Tossa oli Eiran ensimmäiset yövuorot tän mun pätkäpaaston uudelleenkäynnistämisen jälkeen ja oli siis tavallaan kai hankala selvitä. En tiedä, mutta usein ennen Eiran yövuorot aktivoi mussa semmosen ylensyömisen, joka painottuu iltaan. Nyt vanhat tavat olisi halunneet ottaa vallan, mutta kieltäydyin ja selvisin. Herkkupäivänä toki sitten sorruin ja söin 2 pakettia hunajasiipiä, mutta muutoin oli kyllä ollut hyvin niukkakalorinen päivä, että en tuomitse itseäni siitäkään. Muutenkin tuntuu, että herkkupäivät on semmosia, että syön muutoin huonosti, koska haluan sitten voida herkutella muka paremmalla omallatunnolla. Silloinkin pitäisi vaan muistaa pitää fiksua ruokarytmiä. Se vaan vaatii vielä vähän harjoittelua. Ja sekin vaatii edelleen harjoittelua, että herkkupäivät ei sitten herkuttelun osalta karkaa ihan käsistä. Tän takia mä kirjaan ylös, jotta ymmärrän asiat paremmin ja kykenen sitten helpommin tekemään asioille jotain.

Kommentti näin jälkikäteen: En muistanut, että mulla on muka sen ensimmäisen herkkupäivän jälkeen joskus vielä karannut lapasesta, kuten tässä pätkässä asian ilmaisin. No, nykyään ei enää. Puhuin tossa vielä sortumisesta, vaikka kyseessä oli ihan harkittu teko. Halusin hunajasiipiä ja hunajasiipiä minä sain. En mä nykyään enää sorru asioihin vaan suunnittelen ne tavallaan etukäteen, jotta niistä jää sitten parempi mieli. Ja tossa ilmaisin ton syyn sille, että miksi näitä asioita kirjaankin ylös. Se on edelleen täysin pätevä syy ja sen takia mä kirjaan nämä nyt jo toista kertaa ylös. Pääsen muistelemaan sudenkuoppiani ja onnistumisiani, jotta niistä jää semmonen hyvä muistijälki, joka sitten palvelee paremmin pätkäpaaston jatkamisen suhteen.


10.3.2024: Nyt tuli vietettyä viikonloppu maalla. Sehän meinasi sitten sitä, että paastosta luovuttiin koko siksi ajaksi. Ja mä olen okei sen kanssa, koska mä en tosiaan halua rajoittaa elämistäni tän paaston takia. Olisihan se paasto tuollakin onnistunut, mutta mä en halua elää missään kurissa silloin kun pääsen vähän hengähtämään. Silloin kun ollaan vapaalla niin silloin ollaan vapaalla. Ruoan suhteen toi reissu oli kyllä kehnohko, koska mä selvisin perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamupäivään kahdella kolmioleipäpaketilla, nuudelipussilla ja paketillisella grillibalkania. Tokihan siellä tuli sitten hörpittyä olusta, mutta sitäkin lähinnä vain yhtenä iltana ja toinen päivä meni leppoisammin vain oleskellessa. Mä olen tyytyväinen, vaikka paasto ei toteutunutkaan. Nyt on taas palattava ruotuun ja sehän ei nykyään tuota enää minkäänlaista päänvaivaa.

Kommentti näin jälkikäteen: Joo, kuten jo aikaisemminkin mainitsin; silloin kun elämä ei ole perusarkea niin silloin annan itselleni luvan vähän joustaa. Mä näitä uudelleenlukiessani olen huomannut sen, että aika paljon on ollut päiviä kun olen vaan syönyt huonosti.. Vaikka kuinka unohtaisi pätkäpaaston taka-alalle niin silti pitäisi muistaa syödä fiksusti. Vaikka ihminen pärjääkin niukalla ravinnolla niin huonolla ruokarytmillä tekee itselleen vain hallaa. Tässä on siis vielä parantamisen varaa.


12.3.2024: Siistin tossa äsken hieman kuontaloani ja siinä peilin edessä ilman paitaa hilluessani olin huomaavinani, että vartalossani on tapahtunut jonkinlaista muutosta. Se ei ole suurta, mutta se on askel. Vatsanseudulla pätkäpaaston alussa oli lähinnä vaan pingottava pallo, mutta se alkaa hiljalleen muuttua enemmän ja enemmän semmoiseksi löllöttäväksi löllöksi. Oletan sen siis olevan hyvä merkki, että vatsa ei ole kokoaika ihan pingottunut. Ei sen pidä siis jäädä löllöttäväksi löllöksikään, mutta ihan selvästi näyttää siltä, että jotain tämä pätkäpaasto taas saa aikaan. Nyt pitäisi vielä löytää se motivaatio kunnon liikuntaan, että saisi sitten vielä tuon löllötyksenkin kuriin.

Kommentti näin jälkikäteen: No, siis.. Mä myös nukun ilman paitaa ja kun juon paljon vettä niin joudun iltaisin vielä vessassa pariin kertaan juoksemaan, ja silloin yleensä tulee myös katsottua omaa sivuprofiiliaan. Kyllä, mä olen aika varma, että muutosta on tapahtunut. Ja kyllä, se ei ole vielä kovin valtavaa, mutta se on jonkinlainen alku. Se on semmoinen alku, joka motivoi jatkamaan. Vaan kun se motivaatio ei riitä jatkamista pidemmälle, kuten esimerkiksi liikunnan lisäämiseen, jota tässä kokoaika harmittelen.


Tässä oli tältä erää nämä kaikki päiväkirjamerkintäni tämän paaston osalta. Kai siinä oli aika paljon toistoa, mutta toistoa tämä nyt vaatiikin, jotta saan tämän semmoiseksi arkipäiväiseksi. Haluan täysin eroon siitä tunteesta, että tämä olisi vain jonkinlainen vaihe. Se nimittäin aikaisempien epäonnistumisien jälkeen tuntuu vieläkin vaiheelta, joka tulee ehkä jossain vaiheessa päättymään. Mä haluan pätkäpaaston osaksi mun elämää. Mä haluan, että asiat tapahtuu luonnostaan; ruokailujen aloitus, lopetus ja kaikki nää ylimääräiset säännöt myös. Haluan myös tosiaan, että herkkupäivien semmoinen ihmeellisyys normalisoituisi, jotta niitä ei tarvitsisi välttämättä joka viikko viettää. No, tätä on vasta hieman päälle kuukausi takana, joten ehkä mulla ei ole vielä mikään kiire mihinkään. Josko aika olisi tähänkin se oikea lääke?

No, niin tai näin. Älkää edelleenkään pelätkö, että tästä pätkäpaastosta tulee blogiini liian toistuva teema. Kirjottelen tästä vain jos siltä tuntuu ja nyt tuntui. Ehkä seuraava merkintä on jotain muuta?

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Putous 16. tuotantokausi | Sketsihahmot #7

Nyt olisi aika viimeisen Putous-merkinnän, koska se on nyt ohi. Ehkä mulla tämän merkinnän jälkeen löytyy taas aikaa ja motivaatiota kokeilla kirjoittaa jotain muutakin. Viime merkinnässä taisin kirjoittaa, että olin silloin juuri sammuttanut The Sims 4 -pelin ja tokaisin vielä, että yritän olla käynnistämättä sitä heti uudelleen.. No, käynnistin sen hetimiten uudelleen. Tiedättekö kun joku hurahdus alkaa niin sille on hyvin vaikea löytää loppua, ellei se tule luonnostaan. En onnistunut itseäni pakottamaan, vaikka olisin halunnut tuhlata aikaani johonkin viisaampaan. Tällä hetkellä The Sims 4 on ollut kiinni varmaan 12 tuntia, eikä mulla ole toistaiseksi edes mielenkiintoa sitä avata.

Näihin Putous -merkintöihin näköjään kuuluu jo toi ensimmäinen pätkä tosta The Sims 4 -hurahduksesta. Mutta toivottavasti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin niin, että molemmat, Putous ja The Sims, on menneisyyttä.

No, käydään läpi tätä itse aihetta, ettei luikahda täysin käsistä tämä.


Mun täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että VV Lahtinen teki paremman finaalishown kun mitä kilpakumppaninsa. Se ei kuitenkaan riittänyt siihen, että siitä olisi tullut parempi hahmo. Mutta tavallaan mua sitten taas ärsyttää se, että VV:n show oli sen takia parempi, että se yritti varastaa voiton sillä, että siitä olisi tullut enemmän ja enemmän Köpi Kallio. Mua olisi vallan paljon ärsyttänyt kyllä siinä kohtaa jos tämä VV "Köpi Kallio" Lahtinen olisi voittanut sen vain ja ainoastaan tällä kortilla. Mutta onneksi! Onneksi ei päädytty siihen.

Voitto meni kuitenkin oikeaan osoitteeseen, vaikka Matti McConaughey alisuoritti mun mielestä finaalilähetyksessä. Muutoinhan se oli heittämällä kauden paras hahmo. Jotain hassunhauskaahan tohon finaalijaksoon oltaisiin Matilta kaivattu, mutta sieltä tuli vain joku ei-niin-hauska lauluosuus. En varsinaisesti pitänyt yhtään. Joo, se näyttelijä osaa laulaa ja sillä kai yritettiin nyt tuoda Mattiin jotain uutta kulmaa, mutta mulle se ei varsinaisesti toiminut. Jos finaalilähetyksen perusteleella oltaisiin voittajaa lähdetty hakemaan niin Matti olisi ikävä kyllä jäänyt kakkoseksi.


No, nythän se on tämä kausi tosiaan paketoitu. Ei tarvitse hetkeen taas kirjoitella vain ja ainoastaan Putous -aiheisia päivityksiä. Mä haluan ehkä seuraavaksi kertoa teille pätkäpaastosta.. Vai onko se väärin? Musta tuntuu, että tää blogi on nyt mennyt tämmöseksi muutaman asian jauhamiseksi ja pätkäpaasto on yksi niistä aiheista, joita en haluaisi täällä kokoaika pakottaa.. Mä olen kuitenkin pitänyt päiväkirjaa mun ylä- ja alamäistä tän pätkäpaaston suhteen, joten ne voisi olla kiva kirjata tänne ylös, jos vaan saan luvan teiltä? Jos vielä yksi postaus tämmöstä ei-niin-kiinnostavaa ja sitten kokeilen taas keksiä jotain muuta? Jooko?

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Putous 16. tuotantokausi | Sketsihahmot #6

Tuota, tuota.. Mulla on edelleen hyvin syvä The Sims -kausi meneillään, joten sen takia tämä blogi on fiksujen päivitysten osalta hieman tyhjillään. Nää Putous-merkinnät on helppo tehdä nopeasti ja näitä on kiva tehdä, että nyt toistaiseksi ollaan menty vain näillä. Viime viikolla jo väitin, että The Sims -kausi alkaisi olemaan ohi, mutta ei se sitten alkanutkaan olemaan ohi. Jotenkin olen ollut täysin koukussa. Nyt sammutin The Sims 4 -pelin ja yritän olla käynnistämättä sitä ihan heti uudelleen. Katsotaan miten miehen käy.

Mutta tosiaan, sitä Putousta käsittelemään taas. Sketsihahmokilpailu etenee hyvällä mallilla, koska finaalissa on kaksi omaa lemppariani. Ja tiedän jo voittajankin, mikäli on studioyleisöä uskominen. Käydään kuitenkin läpi.


Rekka-Liisa sieltä onneksi putosi nyt. Hyvä! Jakson esiintyminen ei tuonut hahmoon mitään uutta kulmaa ja se edelleen jatkoi mun tylsistyttämistäni. Hahmo oli alusta asti yksi kauden huonoimpia, joten olen kovasti yllättynyt siitä, että oli edes semi-finaalissa. Loppuun asti pelkäsin, että tämä olisi jatkanut finaaliin ja sieltä olisi taas pudonnut joku oikeasti hyvä hahmo. Jos mä olisin joku tommonen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja niin olisin ehkä hieman loukkaantunut siitä mimmoisena ne esitettiin tossa edellisessä jaksossa. Naisia ja ruokaa kuolaavia miehiäkö ne vain on? Joo, huumoriahan se on, mutta aika stereotypisoivaa, joka ei muhun ainakaan uponnut.

VV Lahtinen ei myöskään vakuuttanut jakson esiintymisellään. En nauranut, en edes hymyillyt. Hahmo vaikuttaa jo hyvin nähdyltä. Olisin ehkä toivonut, että tää hahmo ois jatkanut sillä itsensä löytämisen tiellä ja olisi taas esitellyt jonkun uuden tyylin tai jotain. Tommonen normaali teinisuhdepätkä ei toiminut mulle. Hahmossa olisi ollut potentiaalia muuhunkin, mutta nyt sitä ei osattu hyödyntää.

Näillä puheilla on helppo tietää kauden voittaja. Matti McConaughey jatkaa voitokkaalla tiellään ja onnistui jälleen kerran tarjoamaan sketsihahmojen osalta illan ainoat naurut. Hahmon tarina menee eteenpäin ja se on mun mielestä edelleen tärkeää sketsihahmoissa. On aiemminkin puhuttu Riitta Väisäsestä ja kun se on vieläkin mukana ja asian eteen tehdään jotain, niin se kertoo tosiaan hahmon tarinaa. Hahmon virnistely on edelleen hauskaa. Sekin on vieläkin hauskaa, että tää hahmo elää taustallakin. Taisin mainita jo viime kerrallakin, että muut hahmot katoaa kun kamera ei ole kohdistuneena heihin, mutta Matin toilailuja voi seurata vaikka se jäisi taka-alallekin. Melkein väittäisin, että tässä on yksi kaikkien aikojen parhaimpia hahmoja.


Matti tosiaan sai äänestystuloksia julkistaessa yleisönkin hurraamaan eniten. Ihmettelen suuresti jos tässä ei ole kauden voittajahahmo. Mun on mahdoton kuvitella, että VV Lahtinen tekisi finaalilähetyksessä jotain joka saisi sen menemään Matin ohi. Eli voidaan käytännössä jo kruunata Matti kauden voittajaksi! Liki täydellinen hahmo.

Terveisin,
Vesa-Matti